tori on tuoreita vihanneksia täynnä.
Kauppias on rakentamassa näyteikkunaa. Sesongin aikaan tarjottavaa on paljon, ja siksi tuotteiden esillepano tehdään huolella. Myyntipöytää on suunniteltu etukäteen.  Sitä muutetaan päivän kuluessa, jotta asiakkaiden on helppo etsiä ja valita tuotteita. Ihmiset ovat kerääntyneet torille. Kuvan etualalla on syksyn satoa, ja puiset korit houkuttelevat poimimaan tuoretta mukaan. Huomiota herättävät juurekset ovat keskellä, kun
Rauhallinen tunnelma välittyy heti aulassa. Tyylikkyys koostuu avarista ikkunoista ja puusepän työstämistä tuoleista. Auringonsäteet tulvivat sisään verhojen lomasta valaisten salia. Henkilöstön tervetulotoivotus saa hyvälle tuulelle. Ravintolaan lähdetään yleensä syömään, mutta tällä kerralla tapahtuu jotain yllättävää. Sosiaalisessa mediassa on kerrottu näyttelystä, jossa voi tutustua rakennuksen historiaan. Paikan päällä esitellään vanhoja valokuvia ja

Valokuva kertoo tuotteen laadusta

Kirjoittanut Silja Vatunen    28.6.2017
Verkossa asioit kätevästi. Ajankohdan voi valita sen mukaan, mikä omaan päivään sopii. Selaaminen on nopeaa, kun tuotteet on ryhmitelty selkeästi. Ostopäätös on kuitenkin tehtävä ennen kokeilua. Minkä perusteella joukosta löytyy se oikea? Ylhäällä on siniset piikkarit valkoista taustaa vasten. Uutuudenkarheutta on pinnassa ja oranssiset nauhat antavat mukavan säväyksen. Miten tällainen
Aurinko valaisee stadionia kirkkaasti ja tuo valkoiset viivat hyvin esille. Urheilukentällä on parhaillaan menossa harjoitukset. Kuvassa näkyy kahdeksan rataa ja ne eroavat toistaan vain pituuden suhteen. Urheilussa ja liike-elämässä on samoja ominaisuuksia. Huolellinen valmistautuminen ja asioiden toistaminen tuo varmuutta. Jonne Seppä nostaa esille Helsingin Sanomien artikkelissa, ettei työ pelkästään riitä. Suorittamisen